Nouse, ole kirkas

"Nouse, ole kirkas, sillä sinun valosi saapuu ja Herran kunnia koittaa sinun yllesi. Sillä katso, pimeys peittää maan ja sankka pimeys kansat, mutta sinun yllesi koittaa Herra, ja Hänen kunnniansa näkyy sinun ylläsi." Jes. 60:1

Tämän tutun tekstin kuulemme joulun aikaan kirkoissa. Se sopii jouluun - ja erityisesti nykyaikaiseen jouluun. Jakeen syvällistä terminologiaa on lähes mahdotonta tiivistää käännökseen. Silti jo talvinen iltakävely harvaan asutulla paikalla riittää antamaan kuvan käytetystä sanasta "sankka pimeys". Se on lävitse pääsemätöntä, läpäisten silti itse kaiken. Kuin kooten se yhdistää maiseman itseensä, riippumatta objektien koosta, alkuperäisestä olemuksesta tai siitä, onko kyseessä ihminen vai esine.

Kulkija huomaa pian, kuinka illan pimetessä kasvava hämärän peitto kätkee kaiken alleen: "kaiken se peittää". Tilanne saattaa tehdä tottuneenkin kulkijan pelokkaaksi ja samalla hyväuskoiseksi, vastaanottavaiseksi niin, että kävelijä näkee sen keskellä kaikkea mahdollista: "kaiken se uskoo".

Kirjailija Sholem Asch, joka vaikutti 1900-luvun alkupuolella, kuvaa aikaamme sanalla "iltahämärä". Tuo ihmiskunnan ilta nielee sisäänsä "kansat", mutta myös Jumalan "maan". Tämä tekeekin siitä ainutlaatuisen adventin ja kontrastin Kristuksen saapumiselle. Asch tiivistää eri vuosisadoilla eläneiden oppineiden kirjoituksia, joissa nimitys iltahämärä on annettu: "ajanjaksolle, joka edeltää Messiaan tulemusta. Kaikki käsitteet sekoittuvat ja menettävät merkityksensä tuona iltahämärän hetkenä."

Hämärässä itsestäänselvätkin asiat muuttuvat. Jopa toisilleen kaukaisimmat niistä sekoittuvat samaan sumuun: "Ei ole enää olemassa käsitteitä hyvä ja paha." Koska ne ovat menettäneet alkuperäisen olemuksensa, ei niitä enää varsinaisesti "ole olemassa", vaikka niiden kuoret olisivat käytössä. Näin käy kirjailijan mukaan jopa oikeamielisyyden käsitteelle. Ja kun hämärä lopulta on päättänyt hiljaisen työnsä, kasvunsa, on yhtenäistyneessä maisemassa jäljellä enää vain yksi - se itse. "ja kaiken tämän yläpuolella lepää Jumalan Hengen sijasta saatanan henki." Tähän tilanteeseen Kristus saapuu.

Ja Jumalan ääni kuuluu: "Nouse! Ole kirkas, sillä sinun Valosi saapuu!" Vain hiukan myöhemmin Hän lisää tähän - tarkoittaako Jumala tällä itseään vai meitä, vaiko molempia? - : "Siionin vuoksi minä en voi vaieta, ja Jerusalemin tähden en lepoa saa, ennen kuin sen oikeamielisyys nousee esiin kuin kirkkaus, ja sen pelastus kuin lamppu" (Jes. 62:1).

Kohta voitaisiin kääntää toisinkin: "...kunnes sen Oikeamielinen astuu esiin kuin kirkkaus, ja sen Jeesus kuin lamppu". Itse asiassa monet Vanhan testamentin Kristusta kuvaavista profetioista tulevat käsitettäviksi silloin, kun huomaamme, että myös maininnat kirkkaudesta, valosta tai lampusta useimmiten ovat erisnimiä, Pyhälle Hengelle ja Kristukselle varattuja. Siis Jumalalle. Näin ovat oppineet läpi aikojen tulkinneet.

Tästä tulkinnasta tekee ihmiskunnan uskonnollinen historia merkittävimmän poikkeuksen vasta Kristuksen adventtina, iltahämärässä. Mutta sitä ei kestä kauaa. "Valon ruhtinas" omii Kristukselle kuuluvat tittelit. Asch kuvailee, kuinka se ilmaantuu kuin tiedon ja viisauden keskuksena: "halliten meidän moraalisen ja inhimillisen olemuksemme sisimmän, määräten meidän päämäärämme, ollen tulevaisuutemme messias ja vaatien meiltä ensimmäisenä uhrinamme Molokille (suom. 'kuninkaalle') koko ihmiskunnan olemuksen luovuttamista hänelle." Mutta kirjoittaja jatkaa: "Pieni joukko, 'Israelin jäännös', jää tuona hetkenä jäljelle." Kunnes Messias "on tuhoava saapumisensa kirkkaudella" (2.Tess. 2:8, hepr.) hämärän.

Jopa iltahämärän keskellä loistaa Kristuksen kirkkaus. Kirjailija viittaa historialliseen aikaan, jolloin Jumalan ihmiset näkivät autiomaassa Hänen kirkkautensa. Se oli heidän edessään ohjaamassa, takana suojaamassa. Se oli jatkuvasti läsnä, ei ainoastaan yksittäisinä ilmestyksinä. Se "käveli" heidän kanssaan. Sanotaan, että Mooseksen kasvot loistivat kirkkautta tämän keskusteltua autiomaassa Jumalan kanssa. Hän nousi keskustelemaan Jumalan vuorelle ja oli kirkas.

Silti Kristus kätki itsensä. Myöhemmin ihmiset saivat lähempää "katsella Hänen kirkkauttaan". Mutta vasta Jeesuksen saapuessa takaisin tässä maailmassa ihmiskunta näkee ensimmäistä kertaa, kirjaimellisesti yllään, Jumalan kirkkauden. Se olikin ollut tahallaan sijoitettuna seimeen, pienennettynä tarkasti ja tarkoituksella tarvittaviin mittasuhteisiin, piilotettuna profeettoihin ja Jumalan ihmisiin.

Mutta jo sitä ennen Jumala sanoo: "Sinun yllesi koittaa Herra ja Hänen kunniansa näkyy sinun ylläsi." Lupaus koskee jo tätä päivää. Se on kuin hiljaista, ihmisen ja Kaikkivaltiaan välistä rauhan olotilaa, vaikkakin maailmassa moni asia yrittää horjuttaa sitä. Pääsemme lähelle tätä rauhaa, kun olemme lähellä Kristusta. Hän ei ole ainoastaan tulevaisuutemme, vaan myös nykyisyytemme Messias, joka tuntee inhimillisen olemuksemme sisimmän. Lisäksi Hän on itse Ensimmäinen Uhri: Hän ihmiskunnalle, ei toisinpäin. Herran Henki on Hänen päällään. Hän julistaa hyviä uutisia nöyrille, sitoo särjettyjä sydämiä, julistaa vangituille vapautusta ja kahlituille vankilan avautumista, julistaa Jumalan otollista vuotta.

Myös Kristus odottaa saapumistaan, jouluaan. Sitä ennen Hänellä on joulukiireitä. Paljon Hän joutuu valmistelemaan yksin. Ja koska Kristus saapuu tänäkin jouluna maailmamme iltahämärään, sen vuoksi, ja Jumalan Siionin vuoksi, Hän ei voi vaieta. Jerusalemin tähden Hän ei saa lepoa, ennen kuin sen Oikeamielinen astuu esiin kuin kirkkaus, ennen kuin sen Jeesus saapuu. Silloin myös: "ymmärtäväiset tulevat loistamaan kuin taivaan kirkkaus; ja ne, jotka kääntävät monia oikeamielisyyteen kuin tähdet." (Dan. 12:3)

Lisää lähetyssihteerin kirjoituksia