Kauneimmat Joululaulut Metro Areenalla 23.12.

Tänä jouluna Kauneimmat Joululaulut huipentuvat jouluaatonaaton iltaan, jolloin niitä kokoonnutaan laulamaan yhdessä isolla joukolla Espoo Metro Areenalla Tapiolan Urheilupuistossa. Osallistujille ilmaisen tapahtuman järjestävät Espoon seurakunnat ja yhteistyökumppanina on Suomen Lähetysseura.
Yhteisen tapahtuman tähtiartisteina laulavat ja laulattavat Diandra sekä Jepa Lambert. Heitä säestää lähes kymmenpäinen juhlaorkesteri Soul Connection taustalaulajilla vahvistettuna. Tilaisuuden juontavat tv:stä tutut Anniina Valtonen ja Totti Toivonen. Yleisradio lähettää tilaisuuden suorana TV1-kanavalla ja Yle Areenassa.
Osallistujia pyydetään tulemaan paikalle Espoo Metro Areenalle ajoissa. Ovet Areenalle aukeavat klo 17.30 ja istumapaikoille pääsee klo 18 alkaen, Tervetulosanat tilaisuuteen kuullaan jo klo 18.15. Yleisön tulee olla paikoillaan Ylen televisioinnin vuoksi viimeistään klo 18.45.
Tilaisuus on maksuton, mutta siihen tulee varata liput etukäteen. Lippuja voi varata Ticketmasterista tiistaista 30.9. klo 10 alkaen. Paikat ovat numeroimattomia, mutta ne jaetaan katsomonumeroittain Areenalla. Lippuja voi varata enintään viisi kappaletta per tilaus. Kustakin lipputilauksesta peritään kuitenkin enintään 1,50 euron tilausmaksu.
