Ei hän ole täällä, hän on noussut kuolleista.  (Luuk. 24:6)

'Kaikki kansat ylistävät' oli aiheena kevään ensimmäisillä Lähetyksen kahveilla Tapiolan kirkolla 15.1. Katsoimme ja kuuntelimme verkosta musiikkivideot Vietnamista, Israelista, Keniasta, Venäjältä, Japanista ja Suomesta. Raamattu kehottaa monessa kohdassa kaikkien kansojen edustajia ylistämään yhdessä ja kertoo että myös taivaassa näin tapahtuu....

Joulua odotellessa yksi lahja on varma: Jeesus Kristus kuoli syntiesi puolesta ja saamme vaeltaa siinä valossa näinäkin marraskuun tummina päivinä. Terveiset Etiopian matkalta Mikalta ja Pauliinalta - lapsia ja paikallisia työntekijöitä oli ilo tavata. Ihan mykistää se arvostus ja ilo, joka on jokaisen huulilla siellä - että "MINULLA on kummi."...

Kokoontuminen joulukuussa. Tytöistä 35 osallistui joulukuun alussa Credon vuosittaiseen seminaariin tai leiriin. Tänä vuonna leiri oli kolmipäiväinen. Mukana oli opettajia, alueen päällikkö, seurakunnan pastoreita, sairaanhoitajaja sosiaalityöntekijä Susanin ja Maikin lisäksi. Tytöt saivat jälleen tuhtia opetusta luterilaisesta uskosta, elämästä...

Aluekoordinaattori Toni Lindholm Suomen Evankelisluterilaisesta Kansanlähetyksestä kertoi 28.11. työstä Etiopian orpolasten parissa Jimman alueella Lounais-Etiopiassa. Ohjelmat orpolasten keskuudessa ovat paikallisten työntekijöiden toteuttamia. Avustustyön piirissä on 440 orpoa ja puliorpoa lasta. Yhteistyökumppanimme Etiopiassa on Mekane Yesus...

Sosioekonomisen aseman vahvistaminen -hanke 2022–2024 (UM:n tukema) kannustaa naisten – vammaisten, köyhien ja etnisiin vähemmistöjen kuuluvien – osallistumista päätöksentekoon perheessä. Tulonhankintamahdollisuuksien saavuttaminen luo taloudellista itsenäisyyttä. Toimivia säästöryhmiä on nyt 200. Niiden jäseniä, uskonnollisia johtajia, opettajia...

Viime päivinä olen raskaalla sydämellä seurannut israelilaisiin kohdistunutta brutaalia terrorin aaltoa ja siitä seurannutta veristä sotaa. Meillä ei ole juuri tällä hetkellä lähettejä Israelissa. Ajatukseni ovat kuitenkin Israelissa monien kumppaniemme, ystäviemme ja tuttaviemme luona. Messiaaniset juutalaiset palvelevat Israelin armeijassa ja...

Tapiolan seurakunnan Lähetyksen kahveilla 17.10. Jorma Tarhio esitteli Ilosanomapiiri-menetelmää lähetyksen palveluksessa. 'Ilosanomapiiri' on raamattupiirimetodi, jossa tutkitaan lyhyitä tekstejä evankeliumeista valmiiden kysymysten avulla. Kysymysten kautta pyritään herättämään eloon tilanne, jota teksti kuvaa. Tavoitteena on antaa osallistujille...

Aili Maria Manninen, Tapiolan seurakunnan pitkäaikainen nimikkolähetti vieraili Tapiolan seurakunnan lähetystilaisuudessa 8.10. teemalla 'Koko työura paremman maailman puolesta'. Mannisen työura kasvatuksen ja hallinnon tehtävissä Bangladeshissa kesti 30 vuotta. Palattuaan Suomeen hän on toiminut edelleen asiantuntijana. Hän pitää yhteyttä...

Lähetyksen kahveilla 19.9. vierailivat Helene ja Joona Toivanen SLEY:sta etäyhteyden kautta. Toivaset aloittivat työn raamattuopetuksessa Myanmarin luterilaisen kirkon teologisessa oppilaitoksessa (MILT) ja Myanmarin luterilaisen kirkon (MLC) seurakunnissa vuonna 2019. Myanmarin sotilasvallankaappaus vuonna 2021 johti siihen, että Myanmarin...

Miten elämästä selvitään? Kuvittele itsesi tilanteeseen, jossa olet käynyt ystävällisen tukijajoukon avulla peruskoulusi ja lukion. Olet sen lisäksi käynyt toisen asteen opistotason koulutuksen ja valmistunut hyvin arvosanoin. Olet löytänyt puolison. Etsit työpaikkaa, muttet löydä tai saa, koska hakijoita on paljon, sillä töitä...

SLEY:n Evankeliumijuhlien 30.6.-2.7. lähetystyön tilaisuudessa Toholammilla puhui mm. Etelä-Sudanin ja Sudanin luterilaisen kirkon (ELCSS/S) piispa Ezra Bako Ngirimo. Kirkko toimii sodan ja sen seurausten keskellä. Sodan jaloista Ugandaan on tähän mennessä paennut noin miljoona ihmistä. Kirkolla on seurakuntia sekä Etelä-Sudanin että Ugandan...

Muhammed on 14-vuotias, kahdeksatta luokkaa käyvä nuori (kuvassa äitinä kanssa). Hän on yksi esimerkki projektin ahkerasta ja lahjakkaasta koululaisesta. Äiti on kiitollinen siitä, että Jumala on auttanut häntä suurissa elämän vaikeuksissa, joista yksi liittyy siihen, että kun hän kääntyi muslimista kristityksi, hän joutui kokemaan itsensä...

Tässä kuussa kuusi tyttöä aloittaa lukion viimeisellä, 4. luokalla. Kolme tyttöä Samburu- alueelta on valinnut urapoluksensa ammattikoulutuksen ja heidän opintosuuntiansa ovat pukuompelu-, ravintola-ja hotelliala sekä kampaajakoulutus. Näille ammateille on käyttöä Samburussa ja arvostan tyttöjen käytännönläheisiä ammatinvalintoja, joiden jälkeen on...

Lea Lukka Lähetysyhdistys Kylväjästä kertoi Japanista 'Lähetyksen kahvit' -tapaamisessa Tapiolan kirkolla 18.4. Lukka on pitkäaikainen Japanin lähetti. Japanin väkiluku on tällä hetkellä noin 126 miljoonaa. Kristittyjä on noin yksi miljoona. Tilastojen mukaan maan pääuskontoja shintolaisuutta ja buddhalaisuutta kannattaa noin 88 ja 84 miljoonaa...


Luitko/näitkö jo nämä?

Syyria: Tunnelmia maanjäristyksen jälkeen (video)

Ukraina: Tukivideo
Afrikka: Lalise sai näkönsä takaisin (video)
Afrikka: Video Etelä-Sudanista
Afrikka: Video Fulani-työstä
Suomi: Striimattuja messuja


Yhteystietoja

Kirsi Auranen, vs, lähetys- ja kansainvälisentyön sihteeri, kirsi.auranen(at)evl.fi
Laura Hytti
, seurakuntapastori, laura.hytti(at)evl.fi

Lähetysblogin toimitus: toimitus(at)lahetysblogi.net

Tapiolan seurakunta, Kirkkopolku 6, 02100 Espoo


Jeesus puhui heille näin: "Minulle on annettu kaikki valta taivaassa ja maan päällä. Menkää siis ja tehkää kaikki kansat minun opetuslapsikseni: kastakaa heitä Isän ja Pojan ja Pyhän Hengen nimeen ja opettakaa heitä noudattamaan kaikkea, mitä minä olen käskenyt teidän noudattaa. Ja katso, minä olen teidän kanssanne kaikki päivät maailman loppuun asti." (Matt. 28:18-20)

Seurakunnan ja sen jäsenten tulee edistää lähetystyötä. Lähetystyö on evankeliumin levittämistä niiden keskuuteen, jotka eivät ole kristittyjä. (KJ 3 § 25)