Terveisiä Boliviasta

Kulunut vuosi oli Boliviassa varsin jännittävä, sillä alkuvuodesta kumppanimme Bolivian luterilaisen kirkon johto vaihtui vaaleilla ja ruoriin astuivat uudet ihmiset ja vuosi päättyi lokakuussa alkaneisiin suuriin mullistuksiin ja mielenosoituksiin. Lokakuun presidentinvaaleissa istuva presidentti Evo Morales sai yllättäen vaalivoiton, mutta joutui lopulta lähtemään maasta vaalivilppisyytösten takia. Väkivaltaiset yhteenotot jatkuivat siitä eteenpäinkin, mutta hanketyömme ei onneksi joutunut kärsimään paljoakaan - suurin osa hanketoiminnoista oli siihen mennessä onneksi jo tehty.