Huhtikuun kuulumisia

21.04.2019
Kansanlähetyksen työn kautta noin 40-vuotta sitten perustettu Ananin seurakunta sijaitsee Kobesta vajaan kolmen tunnin ajomatkan päässä Shikokun saarella. Seurakunnassa on ollut monenlaisia vaiheita, joista viimeisin iso asia oli, kun viime vuoden kesänä seurakunta vastuu siirtyi läheteiltä japanilaiselle evankelistalle. Maaliskuun lopussa pääsimme pitkästä aikaa vierailemaan Ananissa. Pidimme ruokapiirin, jossa teimme karjalanpiirakoita ja seuraavan päivän jumalanpalveluksessa Daniel saarnasi. Viime vuonna Koben teologisesta seminaarista valmistunut evankelista Nakagawa on viihtynyt hyvin vaimonsa kanssa Ananissa, ja seurakunnalla on monenlaista vireää toimintaa. Iloitsimme kovasti Ananin seurakunnan hyvästä tilanteesta ja mahdollisuudesta vierailla siellä.


Huhtikuun alussa saimme vastaanottaa Kansanlähetysopiston 12 hengen opintomatkalaiset viikon Japanin vierailulle. Me lähetit toimimme oppaina käyden matkalaisten kanssa Nishinomiyan ja HAT-Koben seurakunnissa, Kiotossa, Narassa, Osakassa ja Koben nähtävyyksillä. Iloitsimme lähettäjistä, jotka pääsivät Japaniin rukoiltuaan ja muistettuaan Japanin lähetystyötä jo vuosikymmenienkin ajan. Meille läheteille matka oli rohkaisuksi ja hyvä muistutus siitä, että puolestamme rukoillaan Suomessa. Kiitos teille kaikille rukouksista!

Opintomatkan aikana HAT-Koben seurakunnassa oli iloinen tapahtuma, johon opintomatkalaisetkin pääsivät osallistumaan. Jo pitkään seurakunnassa vapaaehtoisena palvellut ja aikoinaan raamattukoulussa ja teologisessa seminaarissa opiskellut Eriko Kitasako asetettiin HAT-Koben seurakunnan evankelistaksi. Kitasako mm. saarnaa noin kerran kuussa, pitää pyhäkoulua ja raamattupiiriä sekä alkaa tehdä seurakunnan viikko- ja kuukausiohjelmat meidän lähtiessä Suomeen. Olemme kiitollisia siitä, että Kitasakolla on näkyä tavoittaa oman maansa kansaa evankeliumilla. Rukoillaan Kitasakon ja hänen tekemänsä työnpuolesta!

Huhtikuu on jatkunut juhlien merkeissä, kun tänään juhlimme pääsiäistä! Tällä kertaa pääsiäismainoksen yhteydessä oli myös mainos kirkon toiminnasta, jonka kautta saimme kertoa ihmisille HAT-Koben seurakunnan olemassaolosta. Pääsiäisen juhlinnan aloitimme jumalanpalveluksessa kirjoittamalla lapuille syntejä, jotka vietiin ristille ja lopuksi tuhottiin paperisilppurilla. Jumala antaa kaikki syntimme anteeksi eikä niitä enää muistele. Synnintunnusta seurasi saarna, jonka aikana lapsille oli omaa ohjelmaa, ehtoollinen ja jumalanpalveluksen jälkeen lapset saivat etsiä pääsiäismunia ja yhdessä söimme herkkuja. Oli hienoa saada juhlia Jeesuksen ylösnousemusta yhdessä kristittyjen ja ei-kristittyjen kanssa.

Monenlaisten työkiireiden keskellä olohuoneemme on alkanut täyttyä pahvilaatikoista, jotka lähtevät laivarahdilla kohti Suomea. Valmistautuminen Suomeen lähtöön on siis käynnissä sekä henkisesti että myös käytännössä. Muutos on kokoperheelle iso ja herättää monenlaisia ajatuksia. Välillä on kutkuttavan jännittävää niin että tekisi jo melkein mieli nousta lentokoneeseen ja välillä itkettää kovasti jättää Japanin ystävät, koulu, työt jne. Kiitos, että muistatte meitä näinä muutoksenaikoina!

Mari, Daniel, Emma, Aada ja Onni