Koronan vaikutuksia Keniassa

Korona-pandemia on vaikuttanut maailmanlaajuisesti, myös Credo-ohjelman tyttöjen elämään. Keniassa kouluvuosi alkaa tammikuussa ja se jakautuu kolmeen lukukauteen. Lukukaudet ovat noin kolmen kuukauden mittaisia ja lukukausien välillä on noin kuukauden loma. Lomakuukausia ovat siis huhtikuu, elokuu ja joulukuu. Keniassa koululaiset eivät tänä vuonna ehtineet käydä ensimmäistä lukukautta loppuun, kun koulut suljettiin koronan leviämisen ehkäisemiseksi. Uusi, vuoden toinen lukukausi piti alkaa nyt toukokuun alussa, mutta koulut pysyvät suljettuina ainakin vielä kuukauden. Jotkin opiskellijat pystyvät tekemään opintoja etäopiskeluna internetin välityksellä, mutta pääosin peruskoulun ja lukion oppilaat ovat opetusta vailla. Monella ei ole mahdollisuutta tietokoneiden ja internetin käyttöön opinnoissaan. Koulukirjojakaan ei välttämättä kotona ole. Vielä on avoinna, miten käy peruskoulun ja lukion viimeisillä luokilla opiskeleville. Voidaanko normaaleja loppukokeita järjestää vuoden lopulla, jos oppilaat joutuvat pitkään olemaan opetusta vailla.