Kamerunin Radio Sawtu Linjiila tavoittaa fulaneja

18.05.2020
Kuva: Sawtu Linjiila
Kuva: Sawtu Linjiila

Fulanit ovat keskisessä ja läntisessä Afrikassa asuva paimentolaisheimo, mutta nykyään heitä asuu paljon myös kaupungeissa. Radio Sawtu Linjiilan fulfuldenkieliset radio-ohjelmat ovat arviolta 18 miljoonan fulanin ulottuvilla. Sansan tukema Sawtu Linjiila on Kamerunin evankelisluterilaisen kirkon omistama kristillinen radiostudio ja multimediakeskus. Se sijaitsee maan pohjoisosassa, Ngaoundérén kaupungissa.

Radio Sawtu Linjiila perustettiin vuonna 1966 alueen eri kirkkojen yhteisenä hankkeena tavoittamaan fulfuldea puhuvia fulanipaimentolaisia. Heitä on keskisessä ja läntisessä Afrikassa noin 22 miljoonaa, muun muassa Burkina-Fason, Kamerunin, Malin, Nigerian ja Tšadin alueella.

Fulanit ovat paimentolaiselämää viettäviä karjankasvattajia, joilla on vahva etninen ja kulttuurinen identiteetti. Nykyään fulaneita asuu myös kaupungeissa. Lisääntynyt kuivuus on pakottanut yhä useammat hankkimaan elantonsa maanviljelystä tai pienyrittäjinä.

Fulfuldenkieliset ohjelmat pyrkivät vahvistamaan kristittyjen fulanien uskoa, mutta samalla ne kertovat Jeesuksesta myös toisin uskoville. Osa ohjelmista on sosio-ekonomisia eli liittyvät esimerkiksi terveyteen, koulutukseen ja toimeentuloon. Lyhytaalloilla ja FM-taajuuksilla lähetettävät ohjelmat edistävät myös fulfulden kielen asemaa.

Radio Sawtu Linjiilan suurin rahoittaja on Luterilainen maailmanliitto (LML). Myös Sansan tuki fulfuldenkieliseen radiotyöhön ohjautuu LML:n kautta.


Katso video.