Credo-ohjelman terveisiä
24.03.2021
Täällä Suomessa alkuvuosi on kulunut edelleen tiukentuvien korona-rajoitusten parissa. Keniassa korona-tilanne on pysynyt tiedotuksen mukaan kohtalaisen maltillisena. Eteläisen Afrikan pahentunut korona-tilanne ei ainakaan nykyisten tietojen mukaan ole levinnyt Keniaan. Keniassa onkin pyritty palaamaan mahdollisuuksien mukaan takaisin normaalimpaan elämään. Koulut avasivat ovensa suunnitellusti tammikuun alussa. Jätämme rukouksiin, että Keniassa korona-tilanne pysyisi edelleen maltillisena ja mm. koulujen ja opiskelupaikkojen avautuminen ei lisäisi viruksen leviämistä.
Lue lisää: