Marraskuun kirjailija: Leena Kaartinen

Naisten- ja lastentautien lääkäri Leena Kaartinen kertoo: "Lapsuuteeni liittyy jakso, joka viitoitti tietäni maailmalle. Minulla oli tapana leikellä nukkeja... Julistin silloin, että minusta tulee isona mustien lasten lääkäri." Minun tuntemani pieni tyttö taas piti ahkerasti pehmoleluilleen kirjastoa, mutta ei hänestä informaatikkoa tullut. Leenastapa tuli kuitenkin "mustien lasten lääkäri" ja "vuoristolääkäri".

Vuosikymmenien kokemuksistaan lähetyslääkärinä Etiopiassa ja Afganistanissa Leena Kaartinen on kirjoittanut yhdeksän kirjaa, joista ensimmäinen on "Lääkärinä Afganistanissa" (1978) ja viimeinen on "Näkemiin Hasaramaa! Vuoristolääkärin viimeinen vuosi Afganistanissa" (2007). Osa on omiin kokemuksiin pohjautuvia päiväkirjamaisia kirjoja. Muutama on fiktiivisiä tosipohjaisia teoksia:
"Olet vapaa, Johannes" (1984) on kertomus Etiopiasta italialaismiehityksen ajoilta 1930- ja 1940-luvuilta. "Makai - tyttö Afganistanista" (1989) on tosipohjainen kirjemuotoinen kertomus 1980-luvun levottomasta Kabulista ja "Pakolainen" (2015) on minämuotoinen, erään afganistanilaispakolaisen elämäkerta.
Jokainen näistä kirjoista on kuin avaisi ikkunan ja pääsisi aivan käsinkosketeltavasti mukaan tapahtumiin,
ihmisten keskelle.

Leena Kaartisen kirjat vievät kiehtovalle matkalle Afganistanin ja Etiopian vuoristoseuduille. Vuoret ovat aina läsnä, milloin upeissa väreissä ja kevään vehreydessä, milloin sumussa ja lumen peittäminä. Kulkeminen on haastavaa. Syrjäisiin vuoristokyliin on kuljettava jalan, aasilla, hevosella tai suksilla. Matkoihin sisältyy myös vaaroja; on ylitettävä tulvivia jokia, joskus uhkana ovat lumivyöryt joskus sudet.

Kylissä ja pienissä kaupungeissa riittää potilaita. On eri-ikäisiä lapsia, synnyttäviä ja synnyttäneitä naisia, palovammoja, tuberkuloosia, tuhkarokkoa, pilkkukuume- ja aivokalvontulehdusepidemioita. Kaikille kivuille ja vaivoille ei löydy syytä. Rasittuneen kehon kautta purkautuvat perheväkivalta, köyhyys, huoli toimeentulosta, perheestä, levottomuuksista. Joskus leikkauksia on tehtävä alkeellisilla välineillä taskulampun valossa. On tehtävä terveydenhuollon suunnittelua, annettava terveysvalistusta ja huolehdittava rokotuksista, on koulutettava kyläterveydenhoitajia.

Työpäivien pituus mykistää. Väsymys ja uupumus onkin usein läsnä. Rehellisesti ja suorasukaisesti kirjoittaja käsittelee jaksamisen rajoilla olemistaan, työn paineita, työyhteisön ristiriitoja, yksinäisyyttä ja naimattomana naisena elämistä miehisen kulttuurin keskellä. Valtavien haasteiden edessä tuntee oman pienuutensa ja joutuu myös myöntämään voimiensa rajallisuuden. Viime kädessä elämää kannattelevana voimana on usko: kaiken keskellä jää jäljelle vain turvautuminen kaikessa Jeesuksen apuun. Rukous nousee huokauksina aamulla, päivän mittaan kiireen ja työn tuoksinassa ja joskus yönkin tunteina valvoessa.

Uskon lisäksi myös kutsumus kantaa, sisäinen tieto siitä, että on kutsuttu palvelemaan juuri näitä ihmisiä. Rakkaus ja kunnioitus heitä kohtaan, joiden parissa kirjoittaja tekee työtään, heijastuu teksteistä. Sen tajuaminen, että hän on vieraana näiden ihmisten luona, heidän kulttuurissaan, heidän maassaan, muokkaa kokonaisasennetta. Hän ei ole tietäjänä, käskijänä vaan kanssakulkijana. Mukana on myös "valmius kertoa sen toivon perustasta, joka hänellä uskon kautta on".

Kulttuurissa on silti paljon nielemistä: naisen asema, islamin vaikutus kohtalonuskona, taloudellinen ja koulutuksellinen eriarvoisuus, korruptio. Lisänä raastava kokemus sodasta ja levottomuuksista sekä Etiopiassa että Afganistanissa. Viimeksi mainitussa ensin Neuvostoliiton miehitysaika ja myöhemmin talebanit.

Leena Kaartisen kirjoja ei ole helposti saatavilla. Kirjaa "Pakolainen" on vielä Perussanomalla 5 euron hintaan. Muita voi etsiä kirjastosta tai kirpputoreilta. Siksi onkin hienoa saada Leena vieraaksi Lähetyksen naisten marraskuun kokoontumiseen 28.11. klo 18 Tapiolan kirkon Olohuoneeseen (kahvia ja teetä saatavana klo 17-18 seurakuntasalista).

Pirjo Hynninen